
ONNITTELEMME MARKOA sekä SISCAA ja ROMPPUA !!!
Kuvia kisoista ja tunnelmista löytyy lisää
TÄÄLTÄ
Jokke sai kunnian olla mukana ALMAn joukkueessa WSA MM-kisoihin Ruotsin Åsarnaan.
Hän tähtäsi koko talven tuohon kilpailuun ja muista vuosista poiketen treenasi
koiria selvästi lyhyemmillä matkoilla. Anne oli mukana handlerina ja avustajana.
Matkaan lähdimme tiistaina ajamalla Kempeleeseen. Siellä siirsimme omaisuutemme
ja koirat Markon ja Villen autoihin ja matka jatkui keskiviikkona kohti Ruotsia.
Matkaa kotoa kisakylään oli noin 1400km.
Torstaina ohjelmassa oli pakolliset eläinlääkärin tarkastukset, jossa jokainen
koira tutkittiin tarkkaan. Niiltä kuunneltiin sydän ja taivuteltiin jalat,
juoksutettiin jotta näkee ontuuko ne. Jos koirassa oli jotain huomautettavaa
merkittiin se sinisellä värillä - ja jos koira ei saanut kilpailulupaa merkittiin
se punaisella värillä.
Totesimme jo torstaina, että nyt ollaan isossa tapahtumassa.. Eläinlääkärien
tarkastukseen ajettiin kolmea kaistaa pitkin ja porukkaa oli hurjan paljon.
Kävimme katsomassa myös kilpailupaikalla, jossa parkkialuetta oli monta hehtaaria
- yleensä maakohtaisesti samalla alueella ja jokaisella kuskilla numerolla merkitty
paikka johon auto piti ajaa parkkiin ja paikkoja ei saanut vaihtaa.
Perjantaina oli ensimmäinen kilpailupäivä. Keskipäivän pahimmassa tungoksessa
lähtevien ja saapuvien valjakoiden keskellä katseltiin ihmetellen tapahtuman
suuruutta. Suomen malamuuttikuskeista Mikko starttasi aamupäivällä keskipitkälle
matkalle ja hän saapui maaliin vähän iltapäivän puolella. Sprintiin osallistuvat
Jokke, Marko ja Ville starttasivat aina päivän päätteeksi viimeisessä luokassa.
Aikataulutus oli sikäli sopiva, että ennätti seurata hyvin myös muita suomalaisia
eli siperianhusky-tiimiä. Ja sprintin kuskit kävivät päivällä hotellilla syömässä
ja nukkumassa päikkärit...
Perjantai-iltana oli upea lippukulkue, jossa marssimme muiden maiden joukkueiden
mukana läpi Åsarnan keskustan. Aika juhlavaa !
Lauantaina kisat jatkuivat ja vähitellen alkoi tunnelma tiivistyä kun alkoi näyttää
siltä, että suomalaisille on mahdollista tulla useampiakin mitaleita.. Huskyilla
Riku ja Jaakko sekä malamuuteilla Marko alkoivat olla mitalinsyrjässä selvästi kiinni..
Illalla oli vuorossa musher-dinner jonne tietysti lähdimme mukaan syömään ja katselemaan.
Ja illan jatkeeksi oli vielä "after-dog"-bileet joihin tosin ei kovin moni suomalainen lähtenyt..
Sunnuntaina oli hienoa seurata viimeisen päivän riemukkaita maaliintuloja.
Onnellisia mitalisteja ja muuten vaan suorituksiinsa tyytyväisiä kuskeja.
Mikko sijoittui viidenneksi kovassa seurassa ja hänen koirat jaksoivat hienosti
kolmen päivän kisan. Huskyille varmistui kaksi MM-hopeaa kun Riku ja Jaakko
pitivät paikkansa tuloslistalla. Sprintin maaliintulossa riemu repesi taivaisiin
kun Marko varmisti MM-kultansa !
Kisan jälkeen koirien pikainen huolto, pikaisesti hotellilla vaatteiden vaihto
ja sitten palkintojenjakoon. Tilaisuus viivästyi mutta Suomen joukkueet odottivat
tyytyväisenä.. Oli upeaa olla paikalla seuraamassa kun suomalaiset saivat käydä
kumartamassa palkinnot kovassa kansainvälisessä kisassa.
Ja kaiken huippuhetki oli tietysti riemulla yhdessä laulettu Maamme-laulu Markon
seistessä ylimmällä palkintopallilla !!
Ja sittenpä pakattiin tavarat hotellilla ja lähdettiin kotimatkalle samantien..
Puuduttavat 16 h autossa istumista ennen kun kaarsimme omaan pihaan. Koirat olivat
onnellisia kun pääsivät jalottelemaan omiin tarhoihin niin paljon matkustelun
päätteeksi ja me ihmiset yritimme päästä nukkumaan univelkaa pois...
![]()
Kokemus oli niin uskomattoman hieno, että kaikkea ei voi kertoa ja kuvailla.
Näimme paljon hienoja koiria, ammattimaisia kokeneita kilpailijoita ja asiaan
vihkiytyneitä harrastajia. Oli mielenkiintoista käydä tutustumassa moniin
malamuutteihin muista maista ja keskustella omistajien kanssa.
Jokke oli tyytyväinen koirien suoritukseen ja kisaan vaikka hieman parantamisen varaa jäikin.
Ja Annet totesivat yhdessä, että handlerin rooli ei ole helppo.. Jännitys odottaessa
valjakoita uralta oli lähes sietämätön, odotat ja lasket aikaa, vatsaa kipristään
ja puret huulta ja toivot että "tulisi jo !"
Suuri kiitos matkasta tiimiläisille eli Annelle, Markolle, Villelle ja Mikolle !!
Valtavan suuri kiitos Marille joka otti hoitaakseen kotimiehen-roolin !!!
Kiitos kaikille hengessä mukana olleille ja meitä tukeneille tahoille !


Jokke ja Pituk & Sikku MM-kisauralla
Handlerin rooli:


Musherin rooli:

Mestarin rooli: