Helmikuun ensimmäiseen viikonloppuun startattiin perjantaina iltapäivällä pakun ja peräkärryn kanssa. Puuduttavaa ajelua kestikin sitten tuntitolkulla ja totesimme taas että kauas on pitkä matka.. Ja vaikka onkin kiva saada lunta, niin autoillessa pimeässä ei tiukka tuisku ole se ihan ykköstoive.. Viimeinen ylämäki ennen majapaikkaa vaati jo ketjujen laittamista alle.

Viikonloppu alkoi lauantaina KVK-kokeella, jossa meidän kyydistä osallistui Wilma ja Mari kokeeseen, ja Anne tuomaroi puolet porukasta.. Wilma veti hienosti, hyvällä tyylillä ja saavutti mainion tuloksen 12.24 x op. Tulos oli päivän toiseksi paras, Hugo pitää edelleen sitä johtopaikkaa boss-otteella..
Olemme kuitenkin varsin tyytyväisiä veteraani-ikäisen ilopillerin tulokseen, koska se on nyt paras narttu virallisessa kokeessa vedettyjen tulosten mukaan !! :-)


©M-L Kiuru


©M-L Kiuru



Illalla vietimme leppoisaa iltaa mukavassa majapaikassamme ja saimme sinne vieraaksi myös Hinon (Neatut Kiluagnaq) perheen kanssa. Olipa kiva tavata pikkuista joka ei enää olekaan ihan pieni..

Sunnuntaina suuntasimme autot kohti Kasaria ja sammariyhdistyksen kilpailukoetta. Ajomatka jäisellä ja mutkaisella tiellä oli sekin ihan mielenkiintoista.. Ehjänä päästiin kisapaikalle. Edelleen navakka tuuli juoksutti lunta joten keli ei ollut kaikkein houkuttelevin.. Mari päätti, että Wilman kuormanvetotulos oli niin hieno, että se saa huilia valjakkokisasta tällä kertaa, joten kokosimme äiti-poika valjakot molemmille kuskeille.

Anne starttasi uralle ensin parilla Sikku - Mitak, jossa siis Mitak oli ensimmäistä kertaa kisauralla. Tämä pari ei ole sitten syyskuun juossut kertaakaan vierekkäin, joten pikkasen mietitytti kuinka yhteistyö sujuu mutta hyvän suorituksen Sikku ja Mitak tekivät, ohitukset sujuivat todella nätisti ja ne etenivät tasaisesti. Niiden vauhti riitti malamuuttien neljänteen sijaan ja REK2-tulokseen.


©Esa Lautala

Jokke starttasi vauhdikkaasti uralle Pati - Pituk parilla. Vanha rouva innostui kisatunnelmasta ja niiden startti oli vauhdikas syösten melkein Hornetinkin lentoon.. Vauhdikas oli myös loppukiri. Pari sijoittui malamuuttien toiseksi ja sai REK2-tuloksen. (Markon hornetti lensi siis vieläkin nopeammin...)


©Esa Lautala


©Esa Lautala

Pitukin ja Mitakin lisäksi kisauralle starttasi kaksi muutakin kasvattiamme.. Mertalan Pekka kun lähtee kisaan niin siinä ei olla turhan vaatimattomia - hän valjasti reen eteen yhden kokonaisen pentueen ja toisesta pentueesta puolet ! Wido (Neatut Wawartok) oli lainakoirana osallistuen nyt elämänsä toiseen kokeeseen. Pekan oma Yepa (Neatut Ongomiark) puolestaan starttasi ensimmäisen kerran kisauralle. Yepan juoksusta huolimatta nuoret suorittivat matkan kunnialla läpi ja saavuttivat REK3-tuloksen. Onnittelut ja kiitokset kasvattien esille tuomisesta !! Ja jäämme odottamaan jatkoa.. ;-)


©Esa Lautala


©Esa Lautala

Lisäksi onnittelemme ylpeinä Patin "lapsenlapsia" uusista KVK1-tuloksista; Onnittelut Laikku ja Romppu sekä omistajat ja huoltajat !!

Team-Neatut kiittää kaikkia koe- ja kisakumppaneita sekä almalaisia, joita viikonloppuna tapasimme !
Kiitos Marja-Liisa ja Pekka kaikesta avusta sekä seurasta. Kiitos Anne ja Marko hyvästä seurasta. Kiitos Esa kuvista !

Takaisin ylös