Viimeisimmät kuulumiset
Latest news:
24.7.2008 "Muistoissa"-sivu päivitetty / "In Memories"- page updated
9.6.2008 Päivitykset
sivuille jäljessä muutto ym kiireiden vuoksi.. Uutiset eivät ole tällä kertaa
hyviä..
Viikko sitten maanantaina Hino kävi silmä tarkastuksessa ja sillä todettiin
kaihi. Emme voi sanoin ilmaista kuinka pahoillamme olemme omistajien puolesta !!
Torstaina Mitak puolestaan sai vatsalaukunkiertymän ja se jouduttiin leikkaamaan
keskellä yötä. Leikkaus onnistui hyvin, kiertymä ei ollut onneksi paha ja se
pääsi nopeasti leikkaukseen. Poika on alkanut toipua normaalisti.. Toivottavasti
se paranee ennalleen !
Jokke ja Mari kävivät osan koirien kanssa ALMAn kesäpäivillä ja viettivät
mukavan viikonlopun tuttujen seurassa..
25.5.2008 Rokuan kisoissa 1-koiran kärryluokassa käytiin kisaa Neatut-kennelin keskinäisestä paremmuudesta. Jokke ja Pituk kulkivat kovemmin ja voittivat Annen ja Mitakin. Lisäksi Anne osallistui juoksun harrastesarjaan Jyryn kanssa. Mukavat kisat vaihtelevilla mutta pehmeillä urilla. Koirilla riitti intoa vaikka sää jo alkaa olla aika lämmin vetotouhuille.. Osallistumassa oli näiden omien poikien lisäksi myös Neatut-neiti Yepa.
24.5.2008 Jyry ja Wilma hakivat tänään Sotkamosta molemmat EH-tulokset.. Kummallakin oli tuomarin mielestä korvat liian ylöskiinnittyneet ja kulmauksia liian vähän. Näin siis tällä kertaa. Kesän ajan jätämme näyttelyt väliin. Sulanmaankisoja on näköpiirissä vielä parit ennen kesätaukoa..
18.5.2008 Jyry kävi eilen elämänsä ensimmäisen kerran näyttelyssä. Maalaispoika oli kummissaan mutta käyttäytyi nätisti, tulokseksi tuli EH/1.
10.5.2008 Päivitetty linkkisivua ja uusia kuvia Jyrystä sen omalle sivulle ja albumiin. / updated some links and new photos of Jyry.
8.5.2008 Päivitetty pari uutta kuvaa K-pentueen sivulle. Remu-poika on ollut hoidossa parin viikon ajan. Se on päässyt juoksemaan muutaman kerran pyörän kanssa ja tietysti leikkinyt Jyry-veljen kanssa. Hyvin on kaupunkikoira-Remu viihtynyt myös öitä ulkona..
23.4.2008 Lisätty pari kuvaa erkkarista "näyttelykuvia"-sivulle. Meidän oma kuvaajamme oli niin hurjan tarkkaavainen, että Wilman voitto meni häneltä täysin ohi ja siten siitä ei ole yhtään kuvaa omalla kameralla.. Eli otamme kiitollisena vastaan, jos jollakulla on onnistunut kuva Wilmasta..
22.4.2008 Mitakin tulokset lisätty Q-pentueen sivulle.
20.4.2008
Alaskanmalamuuttien erikoisnäyttelyssä Jyväskylässä Wilma esiintyi pitkän tauon
jälkeen kehässä ikänsä mukaisesti jo veteraani-luokassa ja saavutti hienosti
BIS-veteraani voiton !! Tuomarina rodun kasvattajatuomari Mrs Barbara Brooks
USAsta.
Sen verran vetreää liikettä löytyy yhä, että ehkä sen kanssa voisi silloin
tällöin kehässä pyörähtää... Varsinkin kun se itse tykkää olla esillä ja
selvästi nauttii saamastaan huomiosta. Pitukia sitä vastoin ei näyttelytouhut
kamalasti tällä kertaa innostanut.. Se viihtyy selvästi paremmin työntouhussa..
Kasvattejamme oli myös mukana
yhtensä kuusi. Päivän parhaisiin tuloksiin ylsivät nartut Savu (Neatut Palarpok)
ja Yepa (Neatut Ongomiark). Kasvattaja-ryhmänkin esitimme ja lopuksi Paras
Pari-kisassa kävivät pyörähtelemässä Pituk ja Yepa.
Näyttelyn voitto meni tällä kertaa Norjaan Jazz-nartulle ja onnittelimme
lämpimästi Trap Line-kennelin omistaja Petteriä voitosta. Onnittelut Virpille ja
Mintolle parhaan uroksen sijoituksesta, Raijalle parhaasta kasvattaja-ryhmästä
sekä myös muille menestyneille !!
Viikonlopun vietimme muuten
tiiviissä tunnelmassa mökillä nauttien hyvästä seurasta. Kiitos kaikille mukana
olleille !!
Naapurissa majoittuivat näyttelyn ulkomaalaiset ja niinpä pääsimmekin illalla
vielä vaihtamaan kuulumisia, puhumaan malamuuteista ja tapaamaan jälleen myös
aina niin ihastuttavan Thunderin sekä muita "sukulaiskoiria" / Wilma was
BIS-veteran in Malamute Special show in Jyväskylä !! Judge was Mrs Barbara
Brooks from USA.
13.4.2008 Onnittelut koko O-pentueelle eli Yepalle 2-vuotissynttäreiden johdosta !!! / Yepa is 2-years old today !
11.4.2008 Päivitetty uusi kuva alla olevaan linkkiin viikonlopun kisoista sekä lisätty vähän juttua WSA-kisoista TUONNE sivulle
8.4.2008 Päivitetty juttua viikonlopusta TÄNNE
7.4.2008 Mielenkiintoinen
viikonloppu..
Anne lähti perjantaina ajamaan kohti pohjoista suuntana Kemijärvi ja
Oinakka-sprint. Valjakossa hänellä juoksi Jyry ensimmäistä starttiaan ja
lainakoira Awa. Nuoret suorittivat homman todella hienosti tuloksena voitto ja
Awalle REK1-tulos. Jyry oli liian nuori osallistumaan kokeeseen mutta muutenhan
sillekin olisi tullut sama tulos. Toiseksi kisassa tuli Ville jolla juoksi
valjakossa myös Kiibu, joka sekin olisi saanut ykköstuloksen jos ikää olisi
ollut tarpeeksi. Hieno avaus sisaruksilta ensimmäisissä kisoissaan joten pakko
olla tyytyväinen näihin lapsiin !!! Onnittelut Sarille Awan tuloksesta ja Suuri
Kiitos koiran lainasta - mahtava tyttö !!! Kiitos Villelle kaikesta työstä
Kiibun kanssa !
Jokke lähti perjantaina myös
kohti pohjoista.. Hänellä suuntana oli Kempeleen kautta Kiruna jossa hän
osallistui Ruotsin käyttökokeeseen Pitukilla ja Sikulla matkaseuranaan Marko ja
Anne. Sääolosuhteet vain tällä kertaa todella hyydyttivät mahdollisuudet
onnistua kokeessa.. Lumituisku tukki urat niin pahoin, että valjakot rämpivät
pahimmillaan vyötäröitä myöden hangessa. Uraa huoltaneet kelkkamiehetkään eivät
pystyneet seuraamaan missä ura todella kulki. Lauantai-iltana Joken ja Markon
kommentti oli, että tämä oli vielä astetta pahempaa kuin 2005 vuoden Keminmaan
kisa, joten jokainen siellä mukana ollut tai kisasta ALMA-lehdestä lukenut voi
kuvitella olosuhteet.. Sunnuntaina kukaan kokeeseen osallistunut ei jatkanut
uralle. Joken ja Markon ainoa lohtu oli, että he olivat ne kaksi nopeinta
valjakkoa lauantaina...
Että on tämä valjakkotouhu parhaimmillaan todella kivaa - ajat satoja
kilometrejä kisapaikalle, maksat kalliit maksut, hikoilet ja rämmit umpihangessa
kellon tikittäessä päässäsi ja toteat, että "juu-ei, ei onnistu" ja sitten ajat
takasin kotiin satoja kilometrejä väsyneenä ja aamulla töihin...
Tähän on hyvä lopettaa tämä kisakausi johon on mahtunut todella hienoja kokemuksia ja monenlaisia kisoja !! Kiitos kaikille kisakumppaneille ja seurana olleille ! Ensi vuonna uudet kisat ja uudet kujeet.. Näkemisiin !
30.3.2008 Pati ja Jyry kävivät eilen silmätarkastuksessa ja molemmilla oli ihan puhtaat silmät. Tänään Sikku kävi elämänsä ensimmäisen kerran kuormanvetokokeessa ja suoritti sen hienosti läpi kertoimella 9.34 x omapaino. Kunnia tuosta tuloksesta kuuluu Jokelle joka sai harjoitettua sähäkän pikku-rouvan rauhoittumaan myös kuormanvetoon. / Pati and Jyry checked yesterday and both have clear eyes. Today Sikku passed weight pulling test with very good result.
26.3.2008 Mitak kävi tänään lonkka- ja kyynärpääkuvissa sekä samalla kastraatiossa. Jäämme odottamaan kuvaustuloksia Kennelliitosta. Lisätty uusia kuvia Mitakin albumiin ja K-pentueen sivulle.
22.3.2008 Päivitetty uusia kuvia Jyryn sivulle ja sen albumiin sekä talvikuviin. Lunta on puoli metriä ja rekikelit parhaimmillaan, joten kaikki koirat ovat päässeet reippaille rekiretkille. Tänään hajaannuimme eri mittaisille retkille ja kumpikin kävi makkaranpaistossa laavulla valjakkonsa kanssa..
20.3.2008 Onnittelut koko
P-pentueelle joka täyttää tänään 6-vuotta sekä kiitos omistajille yhteisistä
vuosista !! On ihan uskomatonta kuinka aika on mennyt ja kuinka paljon mahtuu
noihin vuosiin.. Pituk juhlisti synttäreitään mielitouhussaan eli se pääsi
tänäänkin nauttimaan upeasta pakkasaamusta metsän rauhaan rekiretken merkeissä.
Aivan upeaa ja hienoa ajella tällaisina aamuina :-D
Päivitetty uusia kuvia "talvikuvia"-sivulle ja Q-pentueen sivulle.
18.3.2008 Päivitetty uusia kuvia Kiibusta sen omalle sivulle ja K-pentueen sivulle..
16.3.2008 K-pentue täyttää
1-vuoden. Onnittelut koko porukalle ja kiitos kaikille omistajille kuluneesta
vuodesta ! Päivitetty yksi uusi kuva pentueen sivulle.. Kiibu tuli viikoksi
hoitoon, joten yritämme ottaa siitäkin uusia kuvia lähi päivinä.
Ennakkosuunnitelmasta poiketen osallistuimme tänään myös Kiimingin kokeeseen
kahdella valjakolla. Jokke teki suunnilleen normaalin suorituksen vaikka Sikku
ei ollutkaan ihan parhaimmillaan. Anne ajoi parilla Pati ja Mitak, jotka eivät
ole koskaan aiemmin juosseet samassa valjakossa, ne toimivat kyllä hyvin mutta
kumpikaan ei tehnyt ihan parastaan. Ohitukset sujuivat hienosti ja suurin osa
vapaana, joten koirien toimivuuteen voi olla tyytyväinen. Pati-rouva
jäähdyttelee uransa viimeisiä kisoja joten sen kanssa jokainen osallistuminenkin
on hieno asia..
14.3.2008 Kasvattimme
Mörri kävi silmätarkastuksessa ja sai terveen paperit.. Jyrylle ja Patille on
varattu myös silmätarkastusaika maaliskuun loppuun ja Mitak on menossa parin
viikon päästä lonkka- ja kyynärkuviin..
Ajokelit huononivat selvästi, mutta vielä onneksi pääsee reellä. Harmittaa, että
kauden lopulle suunnitelluista kisoista kaksi peruttiin. Toivottavasti kelit
vielä kuitenkin säilyvät jotta ajokautta pystyttäisiin jatkamaan edelleen.
11.3.2008 WSA Åsarna,
reissusta asiaa on niin paljon, että kaiken käsittely vie aikaa... Voi vain
todeta että OLI UPEAA, OLI HIENOA saada olla mukana kokemassa se kaikki ihan
itse.. Tekstiä ja kuvia matkalta tulee myöhemmin lisää TÄNNE
ALMA-tiimin kisablogiin
TÄSTÄ
3.3.2008 Wilma teki upean
tuloksen Vaajakoskella kuormanvetokokeessa. Se veti 15.03 x omapaino tuloksen,
joka on virallisessa kokeessa vedettynä narttujen ennätyskerroin !! Viikonlopun
aikana nähtiin monia hienoja vetoja ja tuloksia. Onnittelut lauantain
voittajaparille Sofia ja Bogi sekä sunnuntain voittajaparille Marko ja Hugo !!
Olemme ylpeitä myös Patin lastenlasten Laikun ja Pepin hienoista tuloksista,
onnittelut omistajille !
29.2.2008 Päivitetty K-pentueen sivua
25.2.2008 ALMAn
talvipäivät Nurmeksessa ovat takana. Puh-huh, olipa vilinää ja touhua ihan
riittämiin taas ihan joka päivä. Kiitos kaikille leiriläisille, oli taas kiva
tavata kaikkia tuttuja ja saada uusia sellaisia !
Viikonlopun kisoissa osallistui Tumppua vaille kaikki koiramme. Jokke ajoi
kaksipäiväisen kisan kolmikolla Pituk, Sikku ja Pati sijoittuen luokan toiseksi.
Anne ajoi lauantain kisan Wilmalla ja Mitakilla sijoittuen kolmanneksi. Jyry
pääsi osallistumaan lyhyeen hiihtokisaan lainakuski Kaarlon kanssa ja he
sijoittuivat kolmanneksi. Kuormanvedossa Wilma veti hienosti SM-kolmoseksi !
Pati-rouva jäähdytteli uransa viimeisessä kuormanvedossa vielä ihan mukavan
tuloksen 9.80 x omapaino. Tämä oli siis sen viimeinen kisa tässä lajissa.
Ylpeänä voimme kertoa myös, että Pituk voitti Paras Harrastemalamuutti 2007
kisan ja sai kiertopalkinnon takan reunalle vuodeksi. Erityisesti olemme iloisia
koska viime vuonnahan palkinto oli siskotyttö Savulla - Hyvä P-pentue !
Erityisen tyytyväisiä olemme siitä, että talvipäivillä kisasi jokaisesta
pentueestamme kasvatteja. Kiitos kaikille omistajille aktiivisuudesta !!
Kuvia päivitetään myöhemmin...
20.2.2008
Rakkalle Nanalle:
"Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon
taivaanrannan taakse katoaa.
Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en.
Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen." (Timo Turunen, Pieni ystäväin)
19.2.2008 Päivitetty uusia kuvia "lisää talvikuvia" sivulle tämän päivän treenistä sekä pari kuvaa myös luonto kuviin..
16.2.2008 Toinen perättäinen viikonloppu kotosalla. Molempina on käyty treenaamassa koiria porukalla kolmella omalla valjakolla (siis myös Mari mukana) ja tänään oli osin mukana myös Raintin perhe.. Koirat ovat onneksi välttyneet edelleen kennelyskältä (*kop kop*) ja niinpä treeni on ollut säännöllistä ja jatkuvaa. Lunta on myös mukavasti. Uusia treenikuvia talvikuvissa sekä Jyryn ja Mitakin albumeissa. K-pentue täyttää tänään 11 kuukautta, joten päivitetty pentueen sivua.. Jyry on osoittautumassa varsin hyväksi rekikoiraksi ja olemme oikein tyytyväisiä siihen tässä vaiheessa. Se on innokas ja keskittyy hyvin työhönsä sekä kahden että neljän koiran valjakossa. Mielenkiintoista nähdä kuinka se jatkaa kehitystä eteenpäin..
4.2.2008 Viikonloppu Kaakkois-Suomessa ja palasimme kotiin tyytyväisenä ja autossa lasti kokeisiin osallistuneita koiria... Lue lisää TÄÄLTÄ. Suuri kiitos Arille ja Mirvalle kotona olleiden koirien hoidosta !! / Wilma made a great result on official weight pulling test. Four dogs took part to sleddogtest and passed it with result REK2.
29.1.2008 Rakas Tumppu-ukkelimme täyttää tänään 11-vuotta !! Ukkeli on edelleen virkeä, leikkii ja käy kevyitä vetolenkkejä kotosalla. Tumppu lähettää terveisiä sisarelleen Unalle Utajärvelle sekä muille sisarilleen jos niitä vielä on maata tallaamassa... / Our "old geezer" Tumppu is 11-years old today !!! He's still going strong..
28.1.2008 Kauden ensimmäinen kisa ajettiin Jongunverran ajossa. Jokke osallistui 2 x 20km matkalle Pitukin ja Sikun kanssa voittaen malamuutit ja sai samalla kokeesta tuloksen REK1. Lauantaina ajo sujui tasaisen mukavasti, mutta sunnuntaina ongelmaa teki Sikun lämpeneminen. Jokke joutui jäähdyttelemään sitä hangessa useaan otteeseen jo alkumatkasta. Loppua kohden vauhtia löytyi onneksi lisää ja niin valjakko saapui maaliin selvässä johdossa. Jyry oli mukana kisaturistina tunnelmiin tutustumassa, koska sen kanssa on tarkoitus suorittaa ensimmäinen startti vielä kevään viimeisimmissä kisoissa.. Kiitos viikonlopusta kisakumppaneille ja erityisesti Petelle kotona olleiden koirien hoidosta !! Pari kuvaa "talvikuvissa" / First start for this season at Jongunjoki. Pituk and Sikku were best malamute team in class 2 x 20km and got REK1-results.
10.1.2008 Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin. Isäntä sai uuden Hornetin ja ensimmäinen koeajo sillä on suoritettuna. Onneksemme koiramme ovat ainakin toistaiseksi välttyneet kennelyskältä, joka tuntuu olevan monen malamuutinkin ongelmana tällä hetkellä..
20.12.2007 Päivitetty Pitukin, K-pentueen ja O-pentueen sivuja.
18.12.2007 Nicki täyttää
tänään 2-vuotta, joten onnitteluja Kempeleen suuntaan !
Muuten kuulumiset Nickin osalta eivät ole hyviä.. Se kävi uudestaan
silmätarkastuksessa ja sai HC-diagnoosin. Se ei siis ole jalostuskoira ja
siirtyy näin ollen kokonaan Annen ja Markon omistukseen lähiaikoina. Onneksi
Nicki on mukava koira heille ja innokas vetokoira ja siten täyttää paikkansa
normaalielämässä varsin hyvin. Kiitos Annelle ja Markolle yhteistyöstä Nickin
kanssa !
16.12.2007 Päivitetty uusia kuvia Jyrystä, joka tänään täyttää 9 kuukautta.
12.12.2007 Kasvattime Yepa kävi tänään kuvissa, joten jäämme odottamaan tuloksia Kennelliitosta. Sikun juoksu alkaa olla ohitse joten lumia odotetaan innolla takaisin, jotta pääsisi treenaamaan koiria pidemmillä lenkeillä. Päivitetty uusia kuvia Jyryn kansioon sekä Marin muuttien sivulle.
9.12.2007 Pituk esiintyi eilen voittaja-näyttelyssä käyttöluokan ainoana uroksena saaden ERIn mutta ei menestynyt jatkossa. Päivitetty Mitakista uusia kuvia. / Pituk won working class with EXC at Winner-07 show. Updated new photos of Mitak.
28.11.2007 Wilma täyttää tänään 8-vuotta ! Niin sekin jo siirtyy siis veteraaneihin.. / Wilma 8-years old !!
19.11.2007 Viikonloppu Jyväskylässä. Lauantaina otimme osan koirista kyytiin ja ajelimme Jyväskylään yhdistyksen kasvattajapäiville. Iltapäivä oli mielenkiintoinen ja porukkaa mukavasti kasassa. Yön vietimme mökillä Laukaassa ja aamulla ajelimme Jyväskylän näyttelyyn. Nickin esiintyminen meinasi mennä ihan kiville kun poika huomasi massa makupalan ja Mr. Jääräpää ei voinut unohtaa sitä... Venkoilun lomassa tuomari ennätti kuitenkin nähdä koirasta tarpeeksi ja tuloksena oli ERI ja luokan kakkonen. Pituk esiintyi iloisesti, voitti käyttöluokan ja sijoittui hienosti PU2-sijalle. Kehän jälkeen seurasimme vielä rotumme ensimmäiset jalostustarkastukset. / At Jyväskylä show Nicki got his first EXC and placed 2nd in intermediate class. Pituk won working class and placed 2nd BestMale. Judge was Jon R Cole from USA.
11.11.2007 JEEEEE ! Lunta on ja lisää tulee, ja kaikki varmaan arvaa mitä tänään on tehty ensimmäistä kertaa tälle syksylle ;-) Ja jos ei arvaa niin voi kurkata TÄÄLTÄ Myös Nilsiä sivuosasto raportoi samankaltaisia asioita :-)
4.11.2007 Päivitetty uusi kuva K-pentueen sivulle.. Huomenna 5.11. toivotamme Paljon Onnea 3-vuotta täyttävälle W-pentueellemme !! / updated new photo to K-litte-page. Our W-litter is 3-years tomorrow !
28.10.2007 Uusia kuvia
Sikun kansiossa ja K-pentueen sivulla.
Sikku kävi tänään luonnetestissä ja sai yhteensä 190 pistettä. Se sai
tuomareilta kehut hyvistä hermoistaan ja se todettiin rehelliseksi kaikissa
reaktioissa ja toimissaan. Isoja yllätyksiä ei tullut, mutta erona meidän muihin
testattuihin Sikku toimi esim pimeässä huoneessa selvästi enemmän ja tuli ilman
avustusta luo. Se myös leikkii patukalla mitä meidän muut koirat eivät tee.
Osa-alueittain koe meni näin: Toimintakyky +1 Kohtuullinen, Terävyys +1 Pieni
ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, Puolustushalu +1 Pieni, Taisteluhalu +2
Kohtuullinen, Hermorakenne +2 Tasapainoinen, Temperamentti +2 Kohtuullisen
vilkas, Kovuus +1 Hieman pehmeä, Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen,
luoksepäästävä, avoin, Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma.
24.10.2007 Yhdeksän vuotta sitten puhelinterrori Varkauden suuntaan oli jokapäiväistä "Joko, joko??" Ja vihdoin Inna teki haaveesta totta - syntyi PATI. Tuo mustavalkoinen riiviö muutti elämämme täysin.. Alkuvuosien tuhot ovat jääneet, mutta yhä edelleen pilkettä on silmäkulmassa siten, että elämä ei ole koskaan yksitoikkoista rouva-kunigattaremme kanssa. Yhä Pati itse jaksaa osallistua ja olla aktiivitoiminnassa mukana, sen jälkeläiset ja lapsenlapset tuottavat aina vaan uusia ilon hetkiä elämäämme. Rouva viettää syntymäpäivänsä kotioloissa oman lauman kesken nauttien monista herkuista.. / Our lovely queen Pati 9-years old today. Thank you Pati for all these years !!
22.10.2007 Rankka mutta niin mukava viikonloppu SM-kärrykisoissa Pogostalla. / We took part carting Finnish Championship races. Jokke started in 2R-class with Pituk & Sikku and placed 4th !! That was much better than we suppose !
16.10.2007 Tänään juhlittiin Nanan 7-vuotispäivää sekä K-pentueen 7-kuukautispäivää.. / Nana is 7 years old today, who belives ! And K-litter is 7 months old today, too.
15.10.2007 Kuvia syyspäiviltä TÄÄLLÄ
14.10.2007 ALMAn syyspäivät Kiteellä. Leirin ajaksi sattui oikein kivat syyskelit, aurinkoa ja sopivan viileää juoksuttaa koiria. Mukavaa oli taas ja aika kului liian nopeaan. Terveisiä kaikille ja kiitos ! Uusia kuvia Jyrylle, K-pentueen ja Q-pentueen sivulle.. / some new photos updated
10.10.2007 Aamulla oli maa valkeana ! Uusi elementti Jyrylle, joka otti heti ilon irti siitä.. Muutama uusi kuva Jyryn albumissa.. / Jyry and the first snow.. Some photos on his album..
7.10.2007 Lämpimät onnittelut 1-vuotiaille Q-pojille koko kotikennelin porukalta !! / Q-boys celebating 1-year birthdays, congratulations !
4.10.2007 Uutisia on
jäänyt päivittämättä oman Puolan matkani takia.. Reissuni oli aivan upea ja kerrottakoon että reissu
sisälsi upeita kokemuksia Tatran vuoristossa ja Zakopanessa, kaupunkiosuutta
Krakovassa ja Varsovassa, vierailut Wieliczkan suolakaivoksessa sekä
Auschwitz-Birkenaussa... KUVIA MATKALTA
Suuret kiitokset kaikille jotka osallistuivat kasvattaja-tapaamiseemme pari
viikonloppua sitten !! Oli todella mukava tavata kaikkia teitä ja tietysti
"lapsiamme". Viikonloppu oli niin mukava, että se kului aivan liian nopeaan. Ja varmasti järjestämme uudelleen
tapaamisen tulevaisuudessa.. KUVIA TAPAAMISESTA
Iloisen uutisen saimme Hinon (Neatut Kiluagnaq) ensiesiintymisestä kehässä sen
ollessa pentunäyttelyssä VSP-pentu. Onnittelut Ylämaalle !
16.9.2007 Viikonloppu
Hilikkulassa. Koirat pääsivät juoksemaan useita mukavia lenkkejä ja menivätkin
innolla hyvällä alustalla. Mitak pääsi juoksemaan osan lenkeistä emänsä Sikun
rinnalla ja kulki innolla, joten hyvältä näyttää pojan otteet.. Oli mukava
viikonloppu, kiitos kaikille !
K-pentue täyttää tänään puoli vuotta. Jyry ja Kiibu antoivat verinäytteet
DNA-tutkimukseen Hilikkulassa. Kasvateistamme jo 2/3 on antanut verinäytteen.
Kiitos omistajille siitä !
12.9.2007 Päivitetty Ranskin sivu
10.9.2007 Päivitetty uusia
kuvia Jyryn albumiin...
26.8.2007 Karak kävi tänään kyläilemässä
ja leikkimässä tietysti Jyryn kanssa. Lisäksi se pääsi aloittamaan
vetoharjoitukset Nanan parina samalla kaavalla kuin Jyry viikkoa aiemmin.
Veljesten ensimmäiset vetokuvat päivitetty kesäkuvia-sivulle. Päivitetty uusia
kuvia myös K-pentueen ja O-pentueen sivulle sekä Jyryn albumiin.
25.8.2007 Savu (Neatut Palarpok) saavutti tänään ensimmäisen agility-SERTin Orivedellä ja siirtyy samalla maxi-2 luokkaan. Onnittelut hyvästä putkesta 0-tuloksia Virve ja Savu !! / Savu (Neatut Palarpok) got today her first agility-CAC. Congratulation Virve and Savu !!
19.8.2007 Päivitetty uusia kuvia Marin laumasta yhteisesti sekä molemmista koirista erikseen niiden omille sivuille ja albumeihin. Tumppu jatkaa isänsä perinnettä pentujen oppi-isänä.. Tico aikanaan opetti Pitukin valjakkokoiraksi ja nyt Tumppu tekee sitä Jyryn kanssa. Tänään oli ensimmäinen oppitunti eli lyhyt vetopyrähdys potkupyörällä emäntää vetäen. Siitä se lähtee... / updated new photos of Mari's mals - Wilma and Mitak.
8.8.2007 Jyry kävi tänään Kuopiossa "hammaslääkärissä" katkenneen hampaan takia.. Onneksi katkennut kulmahammas olikin maitohammas eikä pysyvä rautahammas kuten pelkäsimme, joten suurempaa murhetta siitä ei tullutkaan. Lääkäri poisti hampaan, jonka jäljellä oleva tynkä oli kolmena kappaleena. Kävimme samalla tervehtimässä Karak-veljeä. Uusia kuvia päivitetty Jyrylle ja K-pentueen sivulle. / Updated some new photos.
5.8.2007 Menestyksekäs päivä Kuopiossa !! Sikku oli upeasti ROP ja Pituk VSP. Tuomari Boo Lundström Ruotisista. Myös Nicki oli osallistumassa esiintyen tällä kertaa minun (Anne) kanssani kehässä. Poika vaatii edelleen aikaa tiivistyäkseen, mutta esiintymisen kanssa ei ole ongelmia.. Päivän muut hyvät uutiset tuli Savun (Neatut Palarpok) ja Virven suorituksesta agility kisoissa; puhtaalla 0-tuloksella hyppyradalla sijoitus 3. Onnittelut Savulle ja Virvelle !! Uusia kuvia päivitetty.. / At Kuopio our Sikku was BOB and Pituk BOS. Judge was Boo Lundström from Sweden. Another good news; Savu (Neatut Palarpok) placed 3rd in agility and made pure 0-result. Well done, Savu and Virve ! Some new photos updated..
27.7.2007 Päivitetty uusi kuva K-pentueelle.. Tuntuu, että aika kuluu siivillä, pennut ovat tänään jo 19 viikon ikäisiä, ei meinaa pysyä mukana niiden kasvussa.. Lämmintä on ollut, pieniä lenkkejä on tehty jopa pyörällä silloin kun on sateen jälkeen riittävän viileää. / Updated K-litters page
22.7.2007 Mukava viikonloppu Kempeleessä, suuret kiitokset Annelle ja Markolle ! Nicki kävi pyörähtämässä kehässä Muhoksella, kuva siitä Nickin albumissa. Yhteisiin leikkeihin pääsi vähän isommat ja pienemmät pennut, kuvia leikkituokioista löytyy Jyryn ja Mitakin kansiosta. Oli kiva tavata myös Kiibu-neitonen. Harmaa kolmikko Jyry, Kiibu ja Raid ovat niin saman oloisia, että leikin tiimellyksessä on vaikea erottaa kuka on kuka.. Uusia kuvia myös Kiibun sivulla ja K-pennuissa. / New photos: Kiibu, Nicki, Jyry's album and Mitak's Album...
15.7.2007 Sikku viettää
tänään 4-vuotis synttäreitään !! Herkkuja siis tiedossa Rouva-Tikkuselle ja
kavereille..
Tällä viikolla kasvattimme Raid tuli hoitoon. Jyryllä ja Raidilla on painia ja
vauhtia piisannut siitä asti. Tänään kävi myös Karak osallistumassa leikkeihin.
Alku tutustelujen jälkeen vauhtia riitti.. Olipa taas mukava nähdä sisaruksia
yhdessä :-) Uusia kuvia Sikulla, K-pentueella ja Jyryllä. / Our sweetie Sikku
is 4 years old now !!
9.7.2007 Teimme
kesälomareissun yhdistettynä ALMAn kesäpäiviin.. Ensin suuntasimme etelään
tapaamaan kasvattejamme Remua ja Pingaa. Oli todella mukava tavata taas sekä
pennut että omistajat.. Kaivoloille suuri kiitos meidän lauman majoituksesta,
harvaan paikkaan sitä saa tulla keskellä yötä loisimaan ;-)
Kesäpäivät järjestyi siirron jälkeen Jämille, jonne suuntasimme jo torstaina.
Oli mukava leiri, leppoisaa ja rentoa oleskelua. Parasta tietysti, että sää
salli juoksuttaa koiria hieman, kun maastot Jämillä ovat aivan loistavat.. Jyry
sai matkalla aimo annoksen elämänkokemusta, uusia tuttavia ja paljon
painimatseja.. Mukava reissu kaikkiaan, kiitos kaikille joiden kanssa olimme
matkalla tekemisissä !! Uusia kuvia K-pentueella ja kesäkuvissa.. / Holiday
trip and ALMA summer meeting.. We met some of our breeded dogs, it's allways so
nice meet our "puppies". Jyry got lot of new experiences and new friends, and
met his littermates too. We had very nice time, thanks for everyone !
28.6.2007 Yleistä päivitystä vähän sinne tänne...
25.6.2007 Keskikesän juhlan vietimme rauhallisesti kotosalla. Retki Älänteelle keskellä kuulakasta kesäyötä rentoutti mielet.. Mukana retkellä Pituk, Sikku ja Mitak. Uusia kuvia päivitetty luontokuviin, K-pentueen sivulle ja Jyrylle..
17.6.2007 Kävimme tänään Kuopiossa tapaamassa Karak-poikaa. Jyry oli mukana ja pojat leikkivät niin kauan että virta loppui ihan tyystin.. Uusia kuvia Jyryn albumissa ja K-pentueen sivulla. Yepa (Neatut Ongomiark) oli tänään PN3 Kotkan näyttelyssä, onnittelut Ylämaalle !
8.6.2007 Pitukin inttivalion vahvistus saapui tällä viikolla.. K-pentue täyttää tänään 12-viikkoa, päivitetty monta uutta kuvaa pentueen sivulle.. Päivitetty myös Ranskin sivua
4.6.2007 Päivitetty uusia kuvia Kiibusta.. Kesä on sitten tullut, mittarissa tänään yli +25° joten koirien kanssa ei paljoa tarvitse lenkille suunnata ennen kuin ilta viilenee...
29.5.2007 Päivitetty pari kuvaa "näyttelykuvia"-sivulle ja K-pentueen sivulle.
28.5.2007 Näyttely viikonloppu Iisalmessa. Lauantaina meiltä osallistui Iisalmen näyttelyyn Pituk, Pati ja totaalisen naku Sikku. Menestys ei päätä huimannut.. Sunnuntaina oli vuorossa ALMAn erikoisnäyttely. Osallistujia oli mukava määrä ja siten myös paljon nähtävää. Pituk voitti KÄY-luokan ja Wilma oli VAL-luokassa kolmas. Sikun EH-tulos oli kuin voitto, niin hassun näköinen "pieni metsäneläin" se tällä hetkellä on ;-) Pati ja Pituk osallistuivat päivän päätteeksi Paras-Pari-luokaan, yhteistyö ravata vierekkäin on hiottu satojen kilometrien aikana, joten esiintyminen meni nappiin ja ne voittivat luokan. Myös Nicki oli osallistumassa molempina päivinä ja sai molemmissa näyttelyissä tuloksen EH/1 junioriluokassa, olemme tyytyväisiä tulokseen koska poika edelleen on kesken kehityksen. Kiitos Annelle, hyvin poika osaa esiintyä ! Uusi kuva päivitetty Nickille, muita kuvia tulee myöhemmin..
20.5.2007 Viikonloppu etelässä.. Perjantaina ajelimme Iittiin jossa majoituimme Sirkan ja Mikan luona. Suuren suuret kiitokset vieraanvaraisuudesta ja mukavasta majapaikasta !! Lauantaina oli Ohkolassa ALMAn järjestämä Off Snow-kisa johon olimme aikeissa molemmat osallistua, mutta emäntä jätti flunssaisena kisat väliin ja viettikin päivän ajanotossa. Isäntä starttasi Pitukilla ja Patilla mutta mitaleille ei ollut asiaa. Kivat kisat kuitenkin ja mukava päivä kaikkiaan ! Neatut-kasvatit olivat hienosti mukana, kiitos aktiivisille omistajille ja "ulkoiluttajille". Kuvia lisätty Jyrylle, Nickille, Mitakille ja vähän muuallekin.. / Some new photos, Jyry, Mitak, Nicki....
17.5.2007 Päivitetty uudet kuvat Ylämaalla asuvista kasvateistamme, eli O- ja K-pentueen sivuille. Oma pikku-jätkämme Jyry on opetellut kuluneen viikon aikana autoilemisen jaloa taitoa sekä totutellut joka päivä tovin ajan yhdessä eloa Sikun kanssa häkissä. Melkoisen hurjaa leikkiä siellä jo painitaan ja sitten nukutaan päikkärit samassa kopissa...
13.5.2007 Kaikki pennut ovat nyt muuttaneet omiin koteihinsa, ovat olleet reippaita ja kotiutuneet nopeasti. Päivitetty uusi linkki ja vähän tekstejä siellä täällä..
3.5.2007 Pennut kävivät
tänään eläinlääkärin tarkastuksessa ja saivat sirut sekä passit mukaan. Pian
ensimmäiset jo lähtevät, niin äkkiä se aika menee !
Päivän huonommat uutiset tulivat Yepan silmätarkastuksesta. Sillä on silmissä HC,
kuten meillä oli epäilyskin. Lisäksi sen vaivana on PHTVL ja sitten se jo
tiedossa ollut Distichiasis. Tuo jälkimmäinen on tällä hetkellä se suurin
murheen aiheuttaja koska ylimääräiset ripset todella haittaavat koiran normaalia
elämää. Yepa meneekin operoitavaksi mahdollisimman pian..
2.5.2007 Vappuna kävi kylässä piipahtamassa Wido perheensä kanssa, kiitos vierailusta. Myös Mörri emäntineen kävi kyläilemässä ja samalla otettiin yhdessä näyttelyharjoituksia erkkaria varten. Päivitetty uusia kuvia Q-pentueen sivulle ja Sikun albumiin. Lisätty uusi video K-pennuista, linkki pentueen omalla sivulla. Lisätty myös uusi video Patista Kiuruveden näyttelyssä, linkki löytyy Patin näyttelytulos sivulta..
28.4.2007 Pati-rouva pesi porukan Kiuruvedellä näyttelyssä olemalla sekä ROP että ROP-veteraani, päivän ainoa muutti joka sai ERIn.. Jäähallin liukas pohja oli todella liukas alusta, joten kukaan muuteista ei voinut esittää parhaita liikkeitään.. Tuomarina Markku Mähönen. Päivitetty "pentueet-" ja "koirat"-sivu. / Pati BOB and BOB-veteran at Kiuruvesi show ! Judge Mr Markku Mähönen, Finland. Updated "litters" and "our mals" pages.
23.4.2007 Uudet kuvat pikku pennuista päivitetty / updated some photos of puppies
20.4.2007 Pikku pennuista on lisätty video, pääset katsomaan sitä pentujen kuvasivun linkistä..
16.4.2007 Päivitetty uusia kuvia O-pentue, Q-pentue ja pikkupentujen sivuille.. Nicki kävi viime viikolla kuvissa, odotamme virallisia tuloksia / Updated new photos of little puppies, O-litter and Q-litter. Nicki x-rayed last week, we are waiting for results from FKK.
13.4.2007 Suuren suuret
Onnittelut O-pentueelle, eli Yepalle 1-vuotis päivän johdosta !! Nana-äipän
johdolla koko kotikennelin väki osallistuu onnitteluihin - myös tuleva
pikkuveikka Hino ;-)
Pennut ulkoilivat eilen ensimmäisen kerran. Suuren maailman valloitus on siis
alkanut..
10.4.2007 Päivitetty uusia kuvia pennuista / updated some photos of puppies
9.4.2007 Pääsiäisenä
vierailijoita riitti.. Lauantaina kyläilemässä kävi perheensä kanssa myös Yepa,
joka ei päässyt vielä tutustumaan tulevaan kaveriinsa, mutta sai sen sijaan
leikkikaveriksi Pitukin (kuva Pitukin kansiossa). Wilma kävi viime viikolla
kastroitavana, joten myös Mari ja Mitak olivat käymässä perjantaina kun noutivat
toipilaan kotiin. Mitak pääsi leikkimään Tumpun kanssa, vanhasta herrasta taisi
tulle pikku-pojalle idoli (kuva Mitakin kansiossa).
Sunnuntain mukava uutinen tuli Tervolasta Pohjola Sprint-kisoista, joissa Nicki
saavutti Anne A:n ajamana REK1-tuloksen valjakon ollessa paras
malamuuttivaljakko. Voimme olla tässä vaiheessa vain ja ainoastaan tyytyväisiä
Nickiin, se on osoittanut täyttävänsä erittäin hyvin toiveen hyvästä
rekikoirasta !! Omasta puolestamme suuri kiitos Annelle ja Markolle heidän
tekemästä hyvästä työstä koiran kanssa !!
3.4.2007 Päivitetty uusia kuvia pennuista. Porukka kasvaa hurjasti ja tapailevat jo leikkiä / Updated new photos of puppies..
25.3.2007 Karelia Charm Nurmeksessa. Vietimme mukavan viikonlopun Nurmeksessa valjakkokisoissa. Jokke ajoi REK2-tuloksen omalla valjakolla. Anne ajoi malamuuttien kolmanneksi ja REK2-tuloksen lainakoirilla Wido (Neatut Wawartok) ja Windi. Kiitos Terolle ja Virpille koirien lainasta !! Hienosti toimivat ja mukavasti "lapset" kulkivat. ALMA järjesti viikonloppuna myös kuormanvetokilpailun, jossa Pati-rouva yllätti iloisesti hienolla vedolla 495 kg = 17.06 x omapaino ! Vielä se vaan rouva osaa yllättää ! Pituk ja Wilma olivat hieman nahkeita, mutta vetivät silti varsin hyvät tulokset. Kiitos hyvästä seurasta Anne, Marko ja Ville, sekä Minna, Rami ja Lukkariset ! Kiitos Marille yösijasta ! Ja suuren suuret kiitokset kotimiehenä olosta Äidille ja Isälle, ilman teitä emme olisi päässeet lähtemään ! / Nice weekend in Nurmes. We both took part race and got REK2-results. Jokke was 5th with our ownPituk, Pati and Sikku. Anne was third with Wido (Neatut Wawartok) and Windi. Thanks Tero and Virpi for dogs for race ! There was also weight pulling, and Pati was best female with great result 17.06 x own weight.
21.3.2007 Lisätty pari kuvaa pennuista / updated some photos of puppies
20.2.2007 Onnittelut P-pennuille !! Ensimmäinen pentueemme täyttää tänään 5-vuotta, joten halauksia ja rapsutuksia jokaiselle "lapselle" ! Pati-äippä ja Pituk-veli osallistuvat onnitteluihin !
18.3.2007 Pentulaatikossa on rauhallista, tyytyväistä tuhinaa.. Kuva emästä ja pennuista pentuja sivulla. Eilen kävi kylässä Q-pentueen pojat, niistä uusia kuvia pentueen sivulla sekä Mitakin omalla sivulla. / Mom and kids are doing fine, there are one photo on "puppies"-page. Both Q-boys visited yesterday, there are new photos of them in Q-litter's and Mitak's pages.
16.3.2007 Neatut kennel ylpeänä esittää: Arwen synnytti aamulla 7 vahvaa ja jäntevää pentua. Emä ja pennut voivat hyvin. / Arwen got 7 strong puppies at the morning. All are doing fine.
11.3.2007 Päivitetty uusi kuva W-pentueen sivulle.
6.3.2007 Arwen haettiin valmistautumaan synnytykseen ja pentuhuone laitettiin valmiiksi pikku-rouvalle. Massu on kasvanut jo pyöreäksi palloksi ja pontevia potkuja tuntuu. Odotus jatkuu.. Muutama kuva talvipäiviltä lisätty..
4.3.2007 Kuinka sen taas
sanoiksi kuvaisi... Aivan loistavan mukava viikonloppu Rautavaaralla ALMAn
talvipäivillä. Kiitos, kiitos kaikille !!
Perjantain kisoissa osallistui Jokke Pitukilla ja siskotyttö Savulla pidempään
valjakkokisaan. Anne osallistui lyhyeen hiihtokisaan lainakoira Wiccan kanssa.
Sikku osallistui hiihtokisaan Mika Raintin kanssa ja Nana valjakkokisaan Ramin
ja Nemon mukana. Kiitos koirien ulkoiluttamisesta !!
Sunnuntain kuormanvedossa Hugo ja Marko pistivät luun kurkkuun muille
mielettömällä tuloksella.. Mutta kisassa toiseksi sijoittui Wilma ja kolmanneksi
Pituk !! Molemmat vetivät yli 16 x omapaino tuloksen joten tunnelma tässä
leirissä on huipussa ! Kun vielä kasvatti Savu vei neljännen sijan voimme olla
vain tyytyväisiä..
Lauantaina järjestettiin joukkonäytteenotto DNA-testausta varten. Kasvateistamme
puolet ovat tähän mennessä antaneet näytteen, joten suuri kiitos omistajille
siitä !! Näyte on annettu myös kaikista omista koiristamme. / Malamute club's
wintermeeting. We had so nice time ! Wilma and Pituk made some great weight
pulling results.
25.2.2007 Tänään saimme mukavia uutisia kahdelta taholta.. Nicki osallistui ensimmäiseen kilpailukokeeseensa Anne A:n valjakossa, ja valjakko saavutti REK1-tuloksen, mutta Nickin ollessa alle 15kk ei se osallistunut kokeeseen.. Hienosti tehty kuitenkin nuorelta koiralta ! Ylämaalta saimme iloisen uutisen, että Yepa oli ollut BIS-1 suuressa MatchShowssa, Onnittelut Kiuru-Mertala-perheelle ! Pikkupoitsu Mitak sai elämänsä ensimmäisen tuntuman rekikoirana olemiseen vetämällä Wilman kanssa muutamia satoja metrejä.. Siitä se alkaa.. Kuva Mitakin albumissa..
23.2.2007 Arwen kävi ultrassa maanantaina ja on kantavana ! Massussa näkyi useita palperoita, joten jäämme jännityksellä odottamaan kuinka vatsa alkaa paisua.. Pennut syntyvät viikolla 12.
18.2.2007 Viikonloppu vietettiin Rautavaaran valjakkokisoissa. Kyseessä oli VUL:n SM-sprint, joten paljon kotimaisia huippuvaljakoita kaikissa luokissa oli paikalla. Malamuutti-valjakoita oli osallistumassa hienosti yhteensä kuusi. Jokke ajoi valjakolla Pituk, Pati ja Sikku meidän omaksi yllätykseksi kolmanneksi ! Onnittelut Teemulle voitosta ! Mukana oli myös ensikertalaisia koiria. Nicki oli nuorin osallistuja ja selvitti kisan Anne A:n kanssa kunnialla läpi molempina päivinä.
7.2.2007 Yöllä mittarissa kävi -37,4° joten kylmää on. Tumppu kävi tänään kastroitavana. Uusia kuvia viikonlopulta päivitetty esim talvikuviin, Mitakin, Patin, Pitukin ja Nickin albumeihin.. / It is cold now, last night -37,4°. There are lot of new photos; winterphotos, Mitak's, Pati's, Pituk's and Nicki's albums.
4.2.2007 Viikonloppu
Pihtiputaan kuormanvetokokeessa. Pati ja Pituk ottivat osaa kokeeseen
lauantaina. Molemmat vetivät yli 7 x omapaino ja samalla siis KVK1-tulokset.
Viikonlopun ehdottomat valtiaat olivat kuitenkin Petrus ja Ville huimalla
tulokselle, joten onnitteluja sinne Ouluun !!
Arwen (Neatut Walilertok) kävi tänään Keuruun näyttelyssä ja sai sieltä tuloksen
AVO EH. Kiitos Liisalle !
29.1.2007 Rakas Tumppu-ukkelimme täyttää tänään 10-vuotta !!!! Paljon hellimistä, halauksia ja herkkuja (=vesirinkeleitä) tiedossa !!! / Our dearest Tumppu 10-years old !!
27.1.2007 Pituk kävi
tänään uudelleen silmätarkastuksessa. Haluamme tarkistaa silmät ajoittain, jotta
tiedämme miten tilanne kehittyy näkökyvyn suhteen. Kaihi ei ole edennyt kolmessa
vuodessa paljoakaan, joten tilanne näyttää sikäli hyvältä.
Kävimme viemässä Marin luo toisen kopin, ja samalla tapasimme sitten molemmat
Q-pentueen pojat. Pojat asuvat niin lähellä toisiaan, että ne pääsevät
leikkimään välillä yhdessä, ja vauhtia piisaa. Pikku-miehet ovat
koipeliini-kasvuvaiheessa, uusia kuvia Q-pentueen sivulla. / New photos in
Q-litters page.
25.1.2007 Tumppu on
sairastanut alkuvuoden, mutta sai tänään vihdoin terveen paperit. Samalla
tehtiin kuitenkin päätös kastroida se, jotta näitä vanhojen miesten vaivoja ei
tarvitse potea jatkossa. Aika on varattu parin viikon päähän..
Wido oli yökylässä, joten tietysti käytimme tilaisuutta hyväksi kuvata sitä ja
käydä rekiajelulla. Poika sai pariksi Nanan ja hyvin ne toimivat yhdessä vaikka
eivät toisiaan entuudestaan tunnekaan. Uusia kuvia W-pentueen sivulla. / Wido
visited and we took him for sledding together with Nana. New photos in W-litters
page
24.1.2007 Ihana retki talviselle Tiilikalle. Pituk ja Pati mukana vetämässä ahkioita. Pari kuvaa lisätty "talvi kuvia"-sivulle / Some new photos to "winter photos"-page
22.1.2007 Päivitetty uusi kuva O-pentueen sivulle. / Updated new photo to O-litter
16.1.2007 Arwen on astutettu !! Neiti kävi rakastumassa Thunderiin ja jäämme odottamaan rakkauden satoa syntyväksi maaliskuussa.. / Arwen fall in love with Thunder.. We expect puppies in March.. Thank you so much Marit and Johann, and specially Thunder !!!!
11.1.2007 Emäntä palailee normaaliin elämään kahden viikon Nurmeksen reissun jälkeen.. Isäntä on hoidellut koiria ja yrittänyt treenata valjakkoa parhaan mukaan tulevia kisoja silmällä pitäen.. Ihmeellisen kummallinen sää on todella vaikeuttanut koirien treenaamista, mutta muutamia kertoja on sentään päässyt reen kanssa liikkeelle ihan kunnollisen lenkin. Parin viikon päästä olisi ensimmäinen kisa kalenterissa, mutta tällaisella treenillä 2 x 43km tuntuu aika rankalta urakalta ajatella... Päivitetty Nickin albumiin kuva ensimmäisestä näyttelystä. / Updated new photo to Nicki's album
6.1.2007 Uuden vuoden ensimmäinen oli näyttely perinteisesti Kajaanissa ja se oli meille suuren juhlan paikka. Pituk oli ROP ja sai CACIBin jonka myötä Kans Mva-titteli varmistui !! Menestystä täydensi Patin ROP-veteraani tulos sekä Wilman sijoittuminen PN2-sijalle. Tuomarina Maija Mäkinen. / Pituk was BOB at Kajaani show. He got also last CACIB for Int Ch-title. We were so proud !! Pati was Best Veteran and Wilma 2nd Best Female. Judge Mrs Maija Mäkinen, Finland.
26.12.2006 Päivitetty uusia kuvia "talvikuvia"-sivulle sekä Mitakin sivuille. / Updated some new photos "winter-pictures" and Mitak's pages..
18.12.2006 Nicki täyttää tänään vuoden, Onnittelut Kempeleeseen poitsulle !! Tumppu ja Pituk kävivät tänään vyöhyketerapiassa. Parviaisen Mari kävi Siilinjärvellä hoito-keikalla ja niinpä mekin suuntasimme sinne. Tumpulla kun on ollut nitkahduksia ja venähdyksiä tässä syksyn aikana, niin sillä on myös kipeitä paikkoja kropassa. Pituk puolestaan on terve ja myös Mari vahvisti, että terve poika - eikun treeniä vaan.. Sikku joutui käymään hot spotin takia eläinlääkärissä, poskessa on aika laaja tulehtunut alue ja niinpä se on nyt sisäkoirana parantelemassa sitä. / Nicki 1 year old !!
11.12.2006 Helsingissä Voittaja-06 näyttelyssä. Koiristamme vain Pituk oli esillä, sen tulos oli PU4 ja olimme siihen tyytyväisiä. Kasvattimme Yepa teki ensiesiintymisensä kehässä pentuluokassa ja sai hyvän arvostelun. Wido oli ihan karvaton ja tulos sen mukainen.. Tuomarina kasvattajatuomari Raija Härkönen. Mukava ja mielenkiintoinen päivä kaikkiaan.. Pituk kävi antamassa verinäytteen geenitutkimusta varten kuten myös Wido ja Yepa. Kiitos niille osallistumisesta tärkeään asiaan ! Suuri kiitos Lukkarisille yöpaikasta ja saunasta !! Ja erityisesti Iso Kiitos Äidille ja Isälle, jotka olivat kotimiehenä hoitamassa kotiin jäänyttä laumaa !!! / Winner-06 show. Pituk won working class and placed 4th in Best Male competition. Breeder Mrs Raija Härkönen, Finland (kennel Mukluk)
6.12.2006 Kävimme Kempeleessä Annen ja Markon sekä tietysti Nickin luona kyläilemässä. Poika on kehittynyt taas viime näkemästä harppauksen eteenpäin.. Pääsin kokeilemaan Nickin kanssa myös vetämistä 5 km lenkillä. Poika veti minua yksin edellä ja Jokke seurasi Pitukin ja Sikun kanssa mukana. Nicki todella tuntuu olevan innokas ja vahva, joten siitä voi odottaa kyllä hyvää vetokoiraa. Päivitetty uusia kuvia Nickin sivulle ja albumiin. / Updated Nicki's page and album.
5.12.2006 Mitak sai oman albumin, kuvia tulee sitten lisää ajan kanssa.. Tuntuu, että pienen karvaiseen pakettiin on sullottu kaikki sukunsa vilkastus-geenit ja riiviö-ainekset... Poika on ainakin kääntänyt Marin ja Wilman tasaisen rauhallisen elämän aika vilkkaaksi toiminnaksi. Wilma on ilahtunut uudesta kaverista ja on osoittanut hämmästyttävän pitkää pinnaa riiviö-pennun kanssa.
29.11.2006 Pentuja-sivu päivitetty. Uusi kuva O-pentueen sivulla / Puppies-page updated. Also updated new photo to O-litter page.
28.11.2006 Wilmalle 7-vuotis synttärionnittelut ! / Wilma 7-years old
25.11.2006 "koirat" sivulta uutta linkkiä seuraamalla pääset nyt tutustumaan myös Marin muutteihin / You can follow new link in "our mals"-page and meet Mari's malamutes
24.11.2006 Pikku pojat kävivät tänään eläinlääkärissä tarkastettavana, saivat mikrosirut niskaan ja passit mukaan. Tumppu oli mukana rokotuksilla ja toimi samalla "hoitosetänä" pojille. Klinikan tytöt olivat aivan ihastuksissaan kuten myös eläinlääkärimme Virpi. Ja pojat olivat reippaita, näyttivät kuinka osaavat painia ja haukkua rähjähaukkua toisilleen.. Toinen pojista muuttaa jo huomenna omaan kotiin, toinen jää vielä viikoksi iloksemme. Uskomatonta kuinka nopeasti 7 viikkoa onkaan mennyt !!
8.11.2006 Päivitetty uusia
kuvia pikkupojista.. Pojat ovat varsin vilkkaita, ne ulkoilevat reippaasti ja
suuri maailma kiinnostaa kovasti..
Olimme Pitukin ja Nanan kanssa MLL
Kiuruveden yhdistyksen "Eläimet lasten ilona"-tapahtumassa. Tapahtuma kesti
neljä tuntia ja koirilla riitti pieniä ja suuria rapsuttelijoita lähes tauotta.
Ne nauttivat huomion keskipisteenä olemisesta ja osoittivat jälleen kuinka
hyvähermoisia ovat. Meidän koirathan eivät kotona ole tottuneet lapsiin..
5.11.2006 Pati-mamma ja koko muu kennelin väki lähettää suuren suuret Onnittelut 2-vuotiaille W-pennuille !!
1.11.2006 Pentujen rekisteripaperit tulivat Kennelliitosta, joten saammeko esitellä Q-pentueemme... Katso myös video "pentuja" sivulta / May I introduce our Q-litter... There are also video at "puppies" page
29.10.2006 Päivitetty pari uutta kuvaa pojista.. Meillä ei ole vielä lunta tarpeeksi reellä ajamiseen, joten kärry treenit jatkuu yhä.. Eilen kävi Tero ja Virpi kylässä, ja samalla tietysti koirat pääsivät treeni-lenkille. Kiva nähdä, että kasvattimme Wido pääsee työskentelemään ja se myös vetää innolla. Talvella varmaan nähdään sitäkin sitten kisoissa osallistumassa.. / Updated some new photos of puppies..
24.10.2006 Pati täyttää tänään 8-vuotta !! Suuri persoonamme, mamma ja kuningatar, siirtyy siis veteraani-ikäisiin - ja kun katsoo itse rouvaa, ei siitä millään tule mieleen sana 'veteraani'.... Koirille tiedossa siis herkkukekkerit, ja rouvalle tietysti tupla-annos.. / Pati's birthday !! Our queen, grand-mom, is 8 years old now, age of veteran... But if you look at her, you can't ever think that - she is still going on strong !!
23.10.2006 Ensilumi satoi lauantai-iltana, eikä sulanut pois vaan lisää tulee.. Koirat ovat heti eri virkeitä.. Vielä ei tietysti pääse reellä, joten tyydymme kärrytreeniin.. Uusi kuva "kesäkuvia"-sivulla (kyllä tämä vielä lasketaan kesäksi, jäihän isäntäkin vasta juuri kesälomalle !!) / We got snow at weekend ! Not enought for sledding so we are still training with three wheeler, updated some photos..
20.10.2006 Päivitetty uusi kuva pojista pentuja-sivulle.
16.10.2006 Nana viettää tänään 6-vuotis syntymäpäiväänsä ! Herkkukekkerit koirille tiedossa.. / Nana 6 years old today !
13.10.2006 Päivitetty uusi kuva pikku-pojista pentuja-sivulle.
11.10.2006 lisätty uusi sivu, jossa kerrotaan hieman rodusta...
10.10.2006 Lisätty omille koirille kunkin näyttelytulos-sivulle muutama arvostelu vuosien varrelta. Emme valinneet arvosteluja vain parhailta päiviltä, vaan sellaisia, jotka kertovat koirasta ja sen hetken kunnosta eniten..
8.10.2006 Elämä palaa normaaliin järjestykseen... Anne vietti kuluneen viikon opiskelun merkeissä lapissa ja kotiutui myöhään eilen illalla kotiin. Reissu sisälsi kolmen päivän kohtalaisen rankan tunturivaelluksen, tutustumiskäyntejä erilaisiin alan yrityksiin, käynnin Siidassa, paljon autossa istumista, kortin peluuta, hillittömän hauskaa yhdessäoloa kurssikavereiden kanssa, ja paljon paljon muuta....
7.10.2006 Sikulle kaksi
todella potraa poikaa keisarinleikkauksella. Pojista suurempi oli todella
jättisuuri, ja pienempikin iso, eikä normaali synnytys siten ollut mahdollinen.
Emä ja pojat voivat hyvin. Pituk Oulun KV näyttelyssä sijoittui PU2 ja sai
vara-cacibin. Suurkiitos Marille jätkän näyttelyssä käyttämisestä !! / Sikku
give birth two very big boys. All are doing fine. At Oulu show Pituk was 2nd
best male and got res-CACIB. Thank you Mari for taking him to show !
5.10.2006 Saimme huonoja uutisia Yepan silmistä.. Sillä on löytynyt
tutkimuksissa ylimääräisiä silmänripsiä jotka täytyy poistaa. Näin ollen Yepa ei
tule olemaan tulevaisuudessa jalostuskoira, joten se siirtyy Marja-Liisan ja
Pekan omaksi koiraksi jo lähiaikoina. Todella harmittava juttu, koska se on
hyvin lupaava pentu, mutta näin näitä yllätyksiä aina vaan saattaa tulla..
1.10.2006 Hyvinkäällä erikoisnäyttelyssä Pituk sijoittui käyttöluokassa esitettynä hienosti ollen PU2, eli urosten toisena. Se pudotti viikolla runsaasti turkkiaan, joten tulos oli todella hieno yllätys ennakko-odotuksiin nähden. Kasvattimme Savu (Fin Mva Neatut Palarpok) esiintyi myös käyttöluokassa ja sijoittui siitä PN3 eli narttujen kolmanneksi. Nuortenluokassa Wido (Neatut Wawartok) sai EH:n hyvällä arvostelulla. Tuomarina oli Erna Uppmeijer Hollannista, kasvattajatuomari, joten annamme arvoa näille tuloksille. / Finnish malamute specialty show. Pituk made it nice and placed 2nd best male even he dropped his coat quite totally just before show. Female Savu (Fin ch Neatut Palarpok) was 3rd best female. Both of them showed in working class this time. Wido (Neatut Wawartok) won intermediate class with VG. Judge Mrs Erna Uppmeier from Holland (kennel Kataum Inua).
30.9.2006 Yepa kävi avaamassa näyttelyuransa Hyvinkään pentunäyttelyssä, tuloksena narttupentujen kolmas sija. Siitä se lähtee.. Kiitos Marja-Liisa ja Pekka !
26.9.2006 Syksy saa vihdoin !! Iisalmessa oli viime yönä -5°C ja edellisenäkin yönä kävi pakkasen puolella.. Tyytyväisyydestä hymisee omistajat ja koirat... Pentulaatikko Sikkua varten kannettiin eilen sisään, jotta pikku rouva pääsee asettautumaan kamariinsa vähitellen.. / Finally colder weather, we are so happy for that !
25.9.2006 Viikonloppu ALMAn syyspäivillä.. Matka oli pitkä, mutta kannatti lähteä jälleen leirille. Oli mukava tavata taas kaikkia tuttuja, tutustua uusiin ihmisiin, tavata paljon malamuutteja ja tietysti omia kasvatteja. Kiitos kaikille ! Uusia kuvia Yepan ja Nickin sivuilla.. / ALMA-meeting. Lot og malamutes, friends and new mal-peoples. We had lot of funny. Updated new photos to Yepa and Nicki.
15.9.2006 Uusi Linkki päivitetty/ New Link updated
12.9.2006 Päivitetty kuvia viikonlopun retkeltämme Nanan ja Pitukin kanssa niiden sivuille ja patikointia sivulle.. / Updated some photos Nana's and Pituk's albums.
4.9.2006 "Pentuja"-sivu päivitetty / updated "puppies" page
3.9.2006 Saimme otettua viikonloppuna uusia kuvia Nickistä, niitä löytyy sen omalta sivulta ja albumista.. Yepa oli käynyt mätsärissä harjoittelemassa näyttelytouhua. Tuloksena punaisten kolmas, joten kivasti oli mennyt, Onnittelut Ylämaalle ! Uusi kuva neidin sivulla / Updated some new photos of Nicki. Also updated new photo of Yepa.
23.8.2006 Eläinlääkärit ovat taas paisuttaneet kukkaroaan meidän avustuksella.. Tumppu revitteli reilu viikko sitten juoksutarhassa ja reväytti takajalkansa pahasti. Jalka ja selkä kuvattiin heti eikä mitään mennyt onneksi varsinaisesti rikki. Se oli viikon kipulääkekuurilla ja kävi eilen fysioterapeutilla, koska selkä ja takaosa on aivan jumissa. Seuraava aika on ensi viikolla, sitten näemme onko vamma lähtenyt toipumaan kunnolla. Pati puolestaan kävi tänään lääkärissä kun siltä poistettiin pahasti lohjennut M2 hammas yläleuasta.. Vamma löydettiin ja tutkittiin noin kuukausi sitten, mutta lomien ja muiden yhteensattumien summana saimme ajan hampaan poistoon vasta nyt. Yksi kolmesta juuresta oli jo lähtenyt tulehtumaan, joten poisto tuli kreivin aikaan...
9.8.2006 Ähhh, tulisipa jo syksy !!! Uskotaan tässä jo tämä kesä ja helteet..... Viime viikonloppu meni emännän osalta Kuopion näyttelyssä töissä ollessa, isäntä vietti vapaata haukia narraamalla.. Kasvattimme Savu oli käynyt mätsärissä hurmaamassa kokonaisen pikku kylän olemalla BIS-1, onnittelut siitä ! Linkkisivulle päivitetty pari linkkiä / Updated some links
2.8.2006 Pentuja-sivu päivitetty / updated "puppies"-page
30.7.2006 Kävimme eilen Nuolen (Neatut Pitiksik) kanssa Ruukissa näyttelyssä, jossa tuomari Ritva Raita ihastui siihen paljon ja niinpä Nuoli oli ROP ja sai toisen sertinsä.. Näin suunnitteilla olevan pentueemme isältä puuttuukin enää yksi serti jotta se tulisi Suomen muotovalioksi... Kävimme samalla kyläilemässä Kempeleessä, Nicki on kasvanut ja kehittynyt taas selvästi, tällä kertaa jäi kuvat ottamatta.. / Yesterday at Ruukki show Nuoli (Neatut Pitiksik) got his second CAC and be BOB, judge Mrs Ritva Raita. Nuoli will be father of our next litter so we were very happy for that ! We also visited in Kempele, but didin't took any photos of Nicki this time..
25.7.2006 Päivitetty uusi kuva Nickin albumiin / Updated new photo to Nicki's album..
24.7.2006 Päivitetty uusi kuva Yepasta / Updated new photo of Yepa
15.7.2006 Sikku viettää 3-vuotis synttäreitään tänään ! Tapahtumaa juhlistettiin aamulla jäisillä rustoluilla.../ Sikku's birthday, she is 3-years now !
10.7.2006 Helteiset kesäpäivät.. Mukava viikonloppu Alma-leirillä helteestä huolimatta on takana. Oli niin kuuma, että koirien aktiviteetti sisältyi suunnilleen siihen, että käveltiin uimaan ja takaisin varjoon nukkumaan. Ihmisille sentään oli vähän enemmän toimintaa, ja ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa mukavassa seurassa. Leirin loppu meni pikkaisen tavallisuudesta poiketen, kun tämä emäntä omaa huolimattomuuttaan ei muistanut huolehtia helteessä itsestään ja joutui sunnuntaina kotimatkalle sairaalan kautta... Litra nestettä tiputuksessa helpotti oloa siksi paljon, että kotimatka sujui tolkuissa.. En tiedä voiko tässä käyttää sanontaa "Siperia opettaa" mutta kuitenkin, jokin opetus asiaan sisältyi jonka muistaa todennäköisesti jonkun aikaa...... Kuvia tulee myöhemmin...
6.7.2006 Päivitetty kuvia mm uusia kuvia Nuolesta, Ranskista.. / Updated some photos: Nuoli, Ranski....
2.7.2006 Jokavuotiseen tapaan Nuoli ja Arwen tulivat hoitoon kotikenneliin viikoksi. Ihana saada viettää taas aikaan niiden kanssa ! Eilen myös Wido kävi tervehtimässä sisartaan ja saimme niistä kivan yhteiskuvan. Tänään Arwen oli Ylivieskan näyttelyssä, se voitti luokkansa tuloksella EH/1 ja sai hyvän arvostelun. Se esiintyi kauniisti ja on kaikin puolin aikuistunut paljon vaikka onkin vielä keskenkasvuinen. Uusia kuvia päivitetty. / Like every year, Nuoli and Arwen came visiting to us. It is allways fun have whole week togather ! Today Arwen was at Ylivieska show and won her class with very good critic and VG. She shown up very nice way. Updated some new photos.
22.-25.6.2006 Juhannus. Vietimme erittäin hauskan juhannuksen ihanalla mökillä Ranuan ja Rovaniemen välimaastossa. Mökillä ohjelmassa oli lököttelyn lisäksi mm kalastusta, lenkkeilyä koirien kanssa, saunomista, uintia, syömistä, syömistä ja syömistä... Sää oli mitä mainioin ja vietimmekin varsin leppoisaa vapaa-aikaa. Kiitos seurasta Anne ja Marko ! Käväisimme välillä myös Roin näyttelyssä, jossa Wilma oli hienosti VSP saaden CACIBin ja Pituk oli PU3. Jälleen molemmat saivat tuomarilta erikoiskehut hienosta liikunnasta.. Muutamia uusia kuvia, myös Nickistä.. / Midsummer in cabin with our friends.. At Rovaniemi show Wilma was BOS with CACIB and Pituk was 3rd best male. Judge Mr Claudio de Giuliani, Italy. Updated some new photos, also to Nicki's page.