
On ollut erittäin mielenkiintoista
seurata kasvattien kasvua, kehitystä ja elämää. Olen onnellinen siitä,
että on ollut mahdollisuus tavata kasvatteja säännöllisesti. Kiitokset
kaikille omistajille hyvistä kodeista ja aktiivisuudesta tutkia koirat
sekä harrastaa niiden kanssa!
Neatut-kennelin pentueiden kasvattajat vuosina 2002-2007 ovat Anne
Korhonen ja Jouko Mikkonen. Vuonna 2008 kennelnimi siirtyi kokonaan
Anne Korhosen omistukseen.

Yli 2-vuotiaita on 19 kpl

Kaikista kasvateista on silmätarkastettu 84% ja lonkka- ja kyynärpääkuvattu 74%..

Näyttelyissä virallisissa luokissa (JUN-luokasta eteenpäin) on esitetty 68% kasvateista. ”Erinomainen”-laatumaininnan niistä on saavuttanut 69%.

Jonkunlaiseen kilpailuun tai kokeeseen (virallinen tai epävirallinen) on osallistunut 68% kaikista osallistumisikäisistä kasvateistamme.
Kasvateista suurin osa on osallistunut Suomessa käynnissä olevaan geenitutkimukseen, jolla pyritään selvittämään perinnöllisten sairauksien aiheuttaja-geenejä. Ensimmäisenä tutkimuskohteena malamuuteilla on HC. Kiitos kaikille omistajille, jotka ovat antaneet koirastaan näytteen tärkeän asian tutkimiseen!
20.3.2002 (Terrapin's Talisman Polartrax X Mukluk Nippaitok)
5.11.2004 (Kiwalina's Orion Onak X Mukluk Nippaitok)
13.4.2006 (Mukluk Biwabuk X Keikewabic's Nanabijou)
7.10.2006 (Neatut Pitiksik X Trap Line Falcon Spirit)
16.3.2007 (Nordiclight's Thunder X Neatut Walilertok)
21.1.2012 (Utamuutin Kaertok X Neatut Kiibuyat)